Persoonallisuushäiriöt

Tässä oppimistehtävässä tutkimme, tarkastelemme sekä käsittelemme 
mielenterveyttä, enemmän tai vähemmän, sosionomin näkökulmasta. 
Ajatuksemme toivottavasti kutsuvat erimielisyyttä- 
mitään sanomaamme ei kuitenkaan saa käyttää meitä vastaan. 5/5

Persona non grata

Ei toivottu henkilö. Vaikka käsitettä ei käytettäisikään yleisesti tässä asiayhteydessä, niin käytännössä tässä on yhteiskunnallisesti sekä kulttuurisesti kyse juuri siitä; Ihminen on omalla toiminnallaan tai ajatuksillaan sattunut loukkaamaan itseään sekä muita ympärillään ja näin ajautunut yhteiskunnan kuvitelluille laidoille eikä näin ollen, ole käytöksensä takia tervetullut valtaväestön sosiaaliseen kanssakäymiseen tai julkisiin ympäristöihin.

Sanonta sopii oikeastaan myös siihen, että henkilö ei myöskään itse välttämättä toivo hänen oman haitallisen persoonallisuutensa olevan vallitseva tila eikä toivota tervetulleeksi loukkaavia ajatus- ja käytösmalleja sillä ne usein aiheuttavat hänelle sekä terveydellistä- että sosiaalista haittaa. Persoonallisuus tarkoittaa kuitenkin ihmisten ainutlaatuisia piirteitä jotka erottavat meidät toisistamme.

Persoonallisuushäiriö

Persoonallisuuteen liitetäänkin usein sana häiriö, vasta kun on voitu todeta juurtuneita, toistuvia sekä pitkäaikaisia käyttäytymismalleja (Toivio & Nordling 2013, 160). Nämä peroonallisuushäiriöt jaetaan erilaisiin klustereihin tai pääryhmiin, joita ovat;

  • Epäluuloinen sekä eristäytyvä
  • Epäsosiaalinen, epävakaa, huomionhakuinen sekä narsistinen
  • Vaativa, estynyt ja riippuvainen persoonallisuushäiriö, sekä
  • Muut persoonallisuushäiriöt (Mielenterveystalo.fi n.d.).

Edellä mainittuja emme kuitenkaan käy erikseen läpi, sillä emme työmme luonteesta johtuen pysty mitenkään erittelemään erilaisia ihmisiä näiden ohuiden linssien läpi. Ihmiset ovat kaikki erilaisia ja siinä samassa he ovat kaikki samanlaisia, riippumatta heidän erilaisista luonteenpiirteistä. Tai ehkäpä juurikin niistä johtuen.

Keskeistä on kuitenkin huomata ja huomioida ihmisten itselleen ja ympäristölleen haitalliset toiminta- ja ajatusmallit, jotta voimme tukea heitä heidän inhimillisessä sekä sosiaalisessa kehityksessä. Asiakkaan kokemaa haittaa ja esteitä voidaan yhdessä pyrkiä purkamaan jotta hänelle itselleen sopivampi ja mielekkäämpi ympäristö alkaa hahmottumaan tai rakentumaan.

Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia ja joustamattomia käyttäytymismalleja jotka aiheuttavat ihmisille vakavaa haittaa. Olennaisesti niihin kuuluvat myös jo nuorena ilmenneet itsepäiset käyttäytymistavat ja ongelmaksi usein muodostuu henkilön tapa havainnoida tai tulkita sekä omia että toisten tunteita ja ajatuksia. (Huttunen 2016.) Häiriö persoonallisuudessa on sitä, ettei ihminen kykene ottamaan muita huomioon, joustavalla ja tilanteeseen sopivan tapojen mukaisesti sekä arvostamaan muiden yksilöllisyyttään riittävästi (Toivio & Nordling 2013, 160).

Jokaiset todennäköisesti kokevat ilonsa ja surunsa, koko tunneskaalansa, omalla ainutlaatuisella tavallaan, ja näitä eroja selittävät vuorovaikutukseen ja psykososiaaliseen ympäristöön liittyvät erilaiset emotionaaliset kokemukset sekä kyvyt ja omaksutut tunteiden säätelymallit (Mäntymaa, Luoma, Puura & Tamminen 2003, 463).

Persoonallisuushäiriöt aiheuttavat haasteita ihmisten sosiaalisessa kanssakäymisessä ja usein läheiset ihmissuhteet käyvät hankalaksi luoda ja/tai ylläpitää. Usein juuri valtakulttuurin sosiaalisista normeista poikkeavaa haitallista käyttäytymistä ja reaktiivista tunteiden ilmaisua sekä käytöstä saatetaan kutsua persoonallisuushäiriöksi. Kansanomaisesti synonyymit saattavat olla kuitenkin kärkkäämpiä ja loukkaavampia. Raja normaalin ja poikkeavan käytöksen välillä onkin aina yhteiskunnallisen sopimuksen mukainen (Mieli, Suomen mielenterveysseura n.d).

Persoonallisuushäiriön ja normaalina pidetyn käytöksen raja onkin veteen piirretty viiva. Usein psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee eri elämänvaiheissa, kovien haasteiden ja stressin keskellä, persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea erilaisia tilanteita ja tunteita sekä käyttäytyä häiriöiksi koettujen tapojen mukaisesti. Vaikka häiriöt saattavatkin olla luonteeltaan persoonallisuudelle ominaisia itsepäisiä käytöstapoja, niin käytöksen jäykkyys saattaa iän karttuessa keventyä ja jos ihmiset kokevat kärsivän itselleen ominaisesta käyttäytymisen tavasta, he saattavat hyötyä huomattavasti psykoterapiasta. (Huttunen 2016.)

Normaaliksi koettu sosiaalinen kanssakäyminen usein häiriintyy jonkin persoonallisuushäiriön seurauksesta, ja ihmisiltä saattaa jäädä moni tärkeäksi kokema asia jakamatta läheisen kanssa. Tunne-elämän kehitys jää ohueksi sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen harjoittelu jää jo varhain vähäiseksi sekä häiritsee ihmisen luontaista kehitystä. Tunnetiloja tulee voida jakaa keskenämme, jotta voimme ymmärtää toisia sekä tulla ymmärretyiksi (Huttunen 1997, Mäntymaa ym. 2003, 461 mukaan).

Psykoterapian lisäksi voidaan mielen joustavuutta ja resilienssiä vahvistaa myös erilaisilla osallistavilla sekä havainnoivilla terapiamuodoilla sekä esim. draaman keinoin. Uusia ajatus- ja käyttäytymisen malleja on mahdollisuus harjoittaa ja edistää luottamuksellisessa sekä turvallisessa ja kannustavassa sosiaalisessa ympäristössä mitkä voidaan luoda yhdessä luoda asiakkaiden kanssa, heidän yksilöllisten tarpeiden mukaan. Vaikka ihmisten ajatus- ja toimintamalleja sekä haitallisia taipumuksia olisikin vaikea muuttaa, niin niitä voidaan harjoittaa sekä niiden kanssa voidaan oppia elämään tasapainoista elämää (Mielenterveystalo.fi n.d).

Tunnetilojen jakaminen on ihmisille palkitseva kokemus, ja on varmasti yksi syy siihen, miksi ihmiset hakeutuvat luonnostaan vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Positiivisen tunteen jakaminen todennäköisesti lisää koettua mielihyvää. (Mäntymaa ym. 2003, 461.) Tavallaan sosialisaatio perustuukin juuri ihmisten tarpeeseen olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja ihmiset voivat pahoin, kun vuorovaikutus ei ole laadukasta tai se on kokonaan estynyt.

Sosiaalistumisen mahdollistaminen vaatii sosionomeilta suunnitelmallisia ja johdonmukaisia sekä osallistavia sosiaalisia toimintamenetelmiä. Pyritään vahvistamaan asiakkaan niitä puolia joissa häiriöitä ei esiinny tai vaikuttamaan niihin puoliin jotka saattavat heikentää asiakkaan sosiaalista toimintakykyä. Lyhyilläkin kohtaamisilla on erittäin suuri merkitys sillä mieli usein muistaa tunteiden ja kohtaamisten alut, huiput ja loput sekä niiden laadun. Näiden kohtaamisten kestoilla ei aina ole edes merkitystä. 

Narsistinen persoonallisuushäiriö

Narsistiset persoonat kokevat usein olevansa oikeutettuja erikoiskohteluun, ovat kateellisia tai ylimielisiä ja saattavat käyttää muita ympärillään olevia ihmisiä häikäilemättä hyväkseen. Heidät saatetaan kokea ensivaikutelmaltaan karismaattisiksi ja hyvin ihmisläheisiksi ihmisiksi. (Mielenterveystalo.fi n.d.)  Tästä syystä narsistiset persoonat saattavat menestyä elämässä erittäinkin hyvin, sekä työelämässä että parisuhteissa, muiden kärsimysten kustannuksella. He ovat taitavia manipuloimaan, alistamaan sekä valehtelemaan ja miellyttämään.

Narsistit ovat yleisesti sosiaalisesti lahjakkaita ihmisiä, vääristyineillä moraalikoodeilla ja vähäisellä tai puuttuvilla empatiakyvyillä. Muiden tunteilla, ajatuksilla tai mielipiteillä ei ole heille merkitystä, ja ovat vain häiriöksi. Henkilön minäkuva sekä suhtautuminen muihin on syvästi vaurioitunut, hän kuitenkin tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen koska tarvitsee ihailua ja itsetunnon kohotusta. (Narsistien uhrien tuki ry. n.d.)

Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole luokiteltu Euroopassa (ICD–10 tautiluokituksessa) omaksi luokaksi vaan se löytyy ”Muu persoonallisuushäiriö luokasta” (F60.8). (Mielenterveystalo.fi n.d). Se kuitenkin löytyy Yhdysvalloissa DSM–5 luokituksen alla. Narsistiset itsetunnon säätelyn ongelmat kuitenkin liittyvät tavalla tai toisella kaikkiin persoonallisuushäiriöihin (Mieli, Mielenterveysseura.fi n.d). Oli kuinka tahansa, totuus on että työpaikoilla useat joutuvat kärsimään huonolaatuisesta työilmapiiristä, huonosta johtamiskulttuurista sekä vuorovaikutuksen puutteesta.

Nostimme tämän erikseen esille, koska etenkin työelämässä tällaiset tapaukset nousevat harmillisen usein pinnalle. Ei ainoastaan siitä syystä, että kyseisestä persoonallisuushäiriöstä kärsii tämä henkilö itse, vaan koska koko työyhteisö tai organisaatio päätyvät usein uhreiksi. Työpaikkakiusaamiset tai häirinnät on aina otettava vakavasti, mutta ilmiö saattaa jäädä usein piiloon juuri siitä syystä että narsisti istuu työnjohtajan, päättäjän, istuimella. Joskus kuitenkin myös heikompi työnjohtaja saattaa jäädä narsistin uhriksi ja on näin vietävissä yksittäisen työntekijän komennuksessa. Molemmissa tapauksessa, sivullisten uhrien määrät ovat suuria ja seuraukset vakavia, johtaen aina työntekijöiden masennuksen, burn-outtiin sekä irtisanomisiin saakka.

Kuvat: Liri


Lähteet:

Huttunen, Matti 2016. Duodecim. Terveyskirjasto. Persoonallisuushäiriöt. Verkkokirja. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407>. (Luettu 11.5.2017)

Mielenterveystalo.fi n.d. Persoonallisuushäiriöt. Verkkosivusto. <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/default.aspx>. (Luettu 11.5.2017)

Mieli, Suomen Mielenterveysseura n.d. Persoonallisuushäiriöt. Verkkosivusto. <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/persoonallisuush%C3%A4iri%C3%B6t>. (Luettu 11.5.2017)

Mirjami Mäntymaa, Ilona Luoma, Kaija Puura ja Tuula Tamminen. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2003; 119 (6): 459-465. Verkkodokumentti.<http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo93467.pdf> (Luettu 16.5.2017)

Narsistien uhrien tuki ry. n.d. Verkkosivu. <www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismista_yleisesti/narsismi-tyoyhteisossa/>. (Luettu 13.5.2017)

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia, 160. Porvoo: Bookwell Oy.

Ahdistuneisuushäiriöt

Tässä oppimistehtävässä tutkimme, tarkastelemme sekä käsittelemme 
mielenterveyttä, enemmän tai vähemmän, sosionomin näkökulmasta. 
Ajatuksemme toivottavasti kutsuvat erimielisyyttä- 
mitään sanomaamme ei kuitenkaan saa käyttää meitä vastaan. 4/5

Ahistaaahistaaahistaa!

Ahdistuneisuutta ja stressiä ilmenee varmasti jokaisella ihmisellä jossain vaiheessa elämää ja ovat tavallisia reaktioita jollain tavalla meitä uhkaaviin tilanteisiin ja kokemuksiin. On kuitenkin tärkeää erotella, milloin ahdistus on väliaikaista ja hallittavissa ja milloin voidaan puhua ahdistuneisuushäiriöstä. Tapoja hallita ahdistusta ja stressiä on monia joogasta mindfullness harjoituksiin. Tässä blogissa kerromme ahdistuneisuushäiriöistä ja erilaisista tavoista hallita ja/tai lieventää ahdistusta.

Ahdistuneisuushäiriöt

Ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä (Terve.fi n.d). Ahdistuneisuushäiriöllä tarkoitetaan pitkäkestoista, liiallista ja normaalia arkea haittaavaa ahdistusta. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä on jatkuvasti huolissaan jokapäiväisen arjen asioista, sekä tulevaisuuden tapahtumista. Ahdistuneisuushäiriön oireita ovat mieltä hallitsevat ahdistuneisuus, jännittyneisyys ja pelko. Ahdistushäiriöihin liittyy usein myös fyysisiä oireita kuten;

  • rinnassa tuntuvaa painetta
  • hikoilua, vapinaa
  • sydämentykytyksiä
  • hengenahdistusta
  • huimausta
  • pahoinvointia
  • unettomuutta etc. (Vastaamo.fi n.d).

Fyysiset oireet voivat siis olla hyvin laaja-alaisia ja haitata toimintakykyä huomattavasti.

Ahdistushäiriöitä;

Paniikkihäiriö

Paniikkihäiriöt ovat toistuvia, vaikeita ahdistuskohtauksia. Kohtauksia on vaikea ennustaa, mutta joskus paniikkihäiriöstä kärsivällä voi olla tieto siitä mitkä tilanteet triggeroivat eli laukaisevat kohtauksen. Tällaisia paikkoja voi olla esimerkiksi julkiset kulkuvälinnet tai kaupat. Tällöin puhutaan julkisen paikan pelosta. Syynä kohtaukseen voi olla myös pelko siitä, että jo koettu paniikkikohtaus ilmenee uudestaan. Kohtauksen aikana ihminen voi myös pelätä kuolevansa tai sekoavansa (Vastaamo.fi n.d).

Fobiat

Fobialla tarkoitetaan epänormaalin voimakasta ja arkea haittaavaa pelkoa, jotain tiettyä asiaa kohtaan. Tyypillisiä fobioita ovat mm. korkeanpaikankammo, ahtaanpaikankammo, hämähäkit, lentäminen ja neulat.Fobiat ovat suhteellisen yleisiä mielenterveyden häiriötä. Ihmisen joka kärsii fobiasta, on usein vaikea ymmärtää, että oma pelko on aiheeton. Fobiat kuitenkin yleensä liittyvät käytännössä hyvin epärealistiseen vaaraan. Fobioita voidaan hoitaa esim. altistushoidolla, jossa fobiasta kärsivä henkilö altistetaan pelon kohteelle. (Suomen Mielenterveysseura n.d).

Posttraumaattinen stressireaktio (PTSD)

Posttraumaattinen stressireaktio, eli traumaattinen stressi on vakava ja jatkuva reaktiotila, jonka on saanut aikaan arkielämän tavanomaisesta stressitilanteesta poikkeava psykologinen trauma. PTSD:stä kärsivä pyrkii välttämään traumasta muistuttavia ärsykkeitä. Traumaattiset tapahtumat pyörivät kuitenkin mielessä pitäen vireystilaa jatkuvasti koholla. Mielen täyttävät avuttomuuden tunne, pelko ja jopa kauhu. Oireisiin kuuluvat myös esimerkiksi trauman uudelleen kokeminen unissa tai takaumina, traumasta muistuttamien ihmisten ja asioiden välttäminen eli välttymiskäyttäytyminen ja tunteiden turtuminen (Vastaamo.fi n.d).

Posttraumaattinen stressi ja maahanmuuttajat

Yleisin mielenterveyden diagnoosi maahanmuuttajilla on PTSD (Kytömäki, Mikkonen 2014, 8). Usein maahanmuuttajat ja erityisesti pakolaiset pakenevat maastaan Suomeen sotaa ja yleistä turvattomuutta. PTSD:n yleisyys sotaveteraaneilla ja sotaa kokeneilla on huomattavan yleistä ja voimme kaikki vain kuvitella kuinka traumatisoiva ja jälkiä jättävä kokemus sota on. Myös matka kotimaasta uuteen maahan ja itse turvapaikanhakuprosessi voivat olla raskaita prosesseja. Sosionomin näkökulmasta se, että maahanmuuttajilla ja pakolaisilla on usein diagnosoitu monia eri mielenterveyden häiriöitä, PTSD yleisimpänä, on hyvä huomioida.

Monille turvapaikanhakijoille vapaus ja turva ovat pitkän ja raskaan matkan päässä.

Mielenterveydellisten ongelmien kasaantuminen ja niiden aikaisempi hoitamattomuus tuo asiakastilanteisiin omat haasteensa. Turvapaikanhakijat voivat olla esimerkiksi sellaisesta maasta kotoisin, jossa mielenterveystyö ei ole parhainta laatua ja asiakas voi olla tietämätön oireilunsa syistä ja diagnoosista. Turvapaikanhakuprosessissa mielenterveyspalveluiden tarjoaminen ei ole etusijalla, mutta maahanmuuttotyön ammattilaisten tulisi huomioida, että usean mielenterveysongelman kanssa painiessa turvapaikanhakuprosessi voi olla liian vaativa ja raskas sekä jopa pahentaa oireilua.

Ahdistuneisuuden hoito 

Ahdistuksen lievittämiseen on lukuisia erilaisia keinoja. Jokainen ihminen kohtaa ahdistuksen ja stressin omalla tavallaan. Ahdistuksen omahoitoon löytyy kuitenkin erilaisia vinkkejä ja verkko on pullollaan erilaisia omahoito-ohjeita, joissa kehotetaan kohtaamaan pelko ja vähentämään murehtimista. Hoito ei aina kuitenkaan ole aina näin yksinkertaista ja usein tarvitaan terapeutin ja lääkityksen apua. Tärkeää on kuitenkin jälleen erotella ahdistuneisuushäiriö tavanomaisesta lyhytkestoisesta ahdistuksesta.

Ahdistuneisuuden lääkehoito 

Ahdistusoireiden lääkehoitoa vaikeuttaa se, että oireet ovat hyvin erilaisia ja eriasteisia. Erityisesti lievät oireet ovat usein ohimeneviä, eikä niiden hoito useimmiten edellytä lääkitystä. Erilaiset psykoterapiat ovat tavallisesti tehokkain keino lievittää oireita. Oireet ovat kuitenkin joskus niin vaikeita, että niitä on tarpeellista lievittää lääkehoidolla. Joskus ahdistusta lievittävien lääkkeiden säännöllinen käyttö on sekä välttämätöntä että hyvin perusteltua.1960-luvun alussa käyttöön tulleet bentsodiatsepiinit ovat pitkään olleet käytetyimpiä lääkkeitä ahdistusoireiden hoidossa (Duodecim, Huttunen 2015).

Mindfulness ja tietoisuustaidot

Mindfulness eli tietoisuustaidot ovat jopa trendiksi muodostunut tapa hallita stressiä. Mindfulnesiksi voidaan laskea esimerkiksi värittäminen, meditaatio, luonnossa liikkuminen tai vaikka neulonta. Suomen mielenterveysseura kertoo verkkosivuillaan ankkurointiharjoituksesta, jossa on ideana ”ankkuroida” itsensä hetkeen ja tunnustella omaa olotilaansa ja ajatuksiaan.

Linkki ankkurointiharjoitukseen (hyväksyvän läsnäolon harjoitus): https://www.youtube.com/watch?v=i2iax5e05M0

Tietoisuustaitojen harjoittamisen kautta on mahdollisuus saada yhteys omaan kehoon ja tulla tietoiseksi oman mielen toimintatavoista. Tietoisuustaitoihin liittyy myös vahvasti se, ettei aina jaksa kuunnella itseään ja se että on oltava itselleen lempeä ja armollinen. Mindfulness ei ole kaikille toimiva tapa löytää helpotusta ahdistuneisuuteen.

Mielenterveysseuran nettisivuilta löytyy muitakin harjoituksia kuten rentoutusharjoituksia, mind-body bridging harjoitus ja lapsille ja nuorille suunnattuja harjoituksia.

Käy tutustumassa harjoituksiinhttp://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/harjoitukset.


Kuvat:

  1. Wikimedia commons
  2. Vimeo
  3. Pixabay

Lähteet:

Duodecim terveyskirjasto. Sairauden hallinta: ahdistuneisuus ja pelot, Huttunen 2015. Verkkosivu: <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00058#s3> Luettu 12.5.2017.

Kytömäki, Mikkonen 2014. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kokemat mielenterveyden häiriöt ja niihin vaikuttavat tekijät. Opinnäytetyö: <http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/80418/ont.pdf?sequence=1>

Suomen Mielenterveysseura. Fobiat ja määräkohtaiset pelot voivat hallita elämää. Verkkosivu: <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-häiriöt/fobiat-ja-määräkohtaiset-pelot-voivat-hallita-elämää> Luettu 12.5.2017.

Suomen Mielenterveysseura. Harjoitukset. Verkkosivu: <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/harjoitukset> Luettu 12.5.2017.

Suomen Mielenterveysseura. Mitä ovat mindfullness ja tietoisuustaidot? Verkkosivu: <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/mitä-ovat-mindfulness-tietoisuustaidot> Luettu 12.5.2017.

Terve.fi. Ahdistuneisuushäiriöt. Verkkosivu: <http://www.terve.fi/ahdistuneisuushairio/ahdistuneisuushairio> Luettu 12.5.2017.

Vastaamo. Ahdistuneisuushäiriöt. Verkkosivu: <https://vastaamo.fi/ahdistus/> Luettu 12.5.2017.

Mielialahäiriö

Tässä oppimistehtävässä tutkimme, tarkastelemme sekä käsittelemme 
mielenterveyttä, enemmän tai vähemmän, sosionomin näkökulmasta. 
Ajatuksemme toivottavasti kutsuvat erimielisyyttä- 
mitään sanomaamme ei kuitenkaan saa käyttää meitä vastaan. 3/5

Masennus depressiona

Kun on kyse masennuksesta mielenterveyden häiriönä, siihen liittyy yleensä pitkäkestoinen mielialan lasku sekä muita ajatteluun, tunteisiin, käyttäytymiseen ja kehoon liittyviä oireita. Syitä hoitoa vaativaan masennuksen ei useinkaan ole yhtä ainoaa, vaan ne voivat olla monenlaisia. Sen todennäköisyyttä lisäävät kuitenkin vaikea lapsuus, fyysisen, henkisen tai seksuaalisen pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen tai heitteille jääminen. (Mielenterveysseura n.d.)

Masennukseen altistavat myös ympäristötekijät, yksinäisyys, huumausaineet sekä perinnölliset seikat. Masennuksen muututtua vallitsevaksi ja pitkäkestoiseksi olotilaksi, mielialan alentuneeksi vireeksi, joka voi kestää yhtäjaksoisesti päivä, viikkoja, kuukausia tai vuosia, siitä voidaan käyttää nimityksiä kuten masennusoireyhtymä (syndrooma) tai masennustila eli kliininen depressio. (Toivio & Nordling 2013, 179.)

Masennuksen pääoireet (ICD-10 tautiluokituksen mukaan):

  • masentunut mieliala
  • kyvyttömyys tuntea mielenkiintoa ja mielihyvää
  • kyvyttömyys nauttia elämästä
  • voimattomuus, väsyminen ja aktiivisuuden väheneminen (Toivio & Nordling 2013, 180)

Kristian Wahlbeck, Suomen mielenterveysseuran kehitysjohtaja ja psykiatri, kiteyttää masennuksen Nelosen, Arman Pohjantähden alla ohjelmassa;

”Masennus on valtava väsymystila, siihen liittyy myöskin — toivottomuus: Et usko, että tilanne tulee tästä paranemaan. Lamaannus, aloitekyvyn puute ja siihen liittyvät vielä itsesyytökset: En saa mitään aikaiseksi. Mun pitäis, mutta en jaksa.”

”Se (masennus) on niin vahva, että se on jopa tarttuvaa. Keskustelet ihmisen kanssa joka on masentuntut — koet sen myöskin itse. Sellaisen väsymyksen ja toivottomuuden. Sillä tavalla se (masennus) siirtyy.” (Arman Pohjantähden alla; Mielenterveys, Suomi 2017.)

Masennus voi käytännössä käynnistyä missä elämäntilanteessa tahansa. Tästä syystä on myös äärimmäisen tärkeää muistaa myös, että elämän jokaisessa vaiheessa voimme työntekijöinä astua tukemaan sekä pyrkiä edistämään asiakkaan toimintakykyä. Pelkästään positiivinen ja yhteisöllinen sekä osallistava ilmapiiri saattavat rapauttaa ja rikkoa masennuksen negatiivisen kehän sekä toimia äärimmäisen tärkeänä hoitomuotona, lääkinnällisten hoitojen lisäksi.

Äärimmäisissä tapauksissa masennus voi kuitenkin johtaa itsemurhaan ja yksilötasolla itsemurhat liittyvätkin usein mielenterveysongelmiin, erityisesti masennukseen (mm.) (Findikaattori 2016). Itsemurhaan liittyy usein ihmisten kokema toivottomuus ja näköalattomuus, joka on tyypillistä masennuksen kanssa kamppaileville ihmisille. Masennusoireyhtymään liittyviä itsemurhia on vuodessa noin 500, eli noin kaksi kolmasosaa kaikista itsemurhista (Isometsä 2017, pkr00709).

Arkikielessä masennuksen käsitettä käytetään laajasti eri yhteyksissä. Tavallisesti sillä tarkoitetaan tunnetilaa, joka on usein ohimenevää ja hetkellistä. Masennuksen tunnetila kuuluu kuitenkin tavalliseen tunne-elämään, samalla tavoin kuin suru, pelot ja ahdistukset. Se on myös omalla tavallaan terve reaktio erilaisiin elämänkriiseihin. (Toivio & Nordling 2013, 179.) On tärkeää tunnistaa ero masennuksen tunnetilan ja kliinisen depression välillä, koska se voi auttaa ymmärtämään asiakkaan vallitsevaa tunnetilaa jotka ovat voineet johtaa eri elämänalueiden nivelvaiheiden tunne-elämän tasapainon järkkymiseen.

”Masentunut ei jaksa ylläpitää — positiivista, lievää harhaa, optimistista kuvaa itestä ja maailmasta ja tulevaisuudesta. Masennus ei ole tunne, vaan — sitä, että — ei ole enää tunteita. Yleensä masennus syntyy silleen, että  — tapahtuu joku haaste elämässä, että — voimavarat ei riitä — tuntemaan niitä asioita enää. Ja silloin laittaa tunnehanan kiinni ja kun — tunteet on se millä — ollaan tekemisissä maailman kanssa, miten — saadaan kiksejä — toisten ihmisten fiiliksistä. Yhtäkkiä ollaan kosmoksessa ”yksin”. Perheenjäsenet voi paijata ympärillä, mutta ihminen tuntee — että kukaan ei välitä.”- Kopakkala, Aku. Psykologi. (Arman Pohjantähden alla; Mielenterveys, Suomi 2017)

Masennus heikentää ihmisten toimintakykyä, joka rupeaa haittaamaan ja rikkomaan tärkeitä ihmissuhteita. Se rupeaa aiheuttamaan huomattavaa kärsimystä myös sairastuneen läheisille, näin ollen läheiset ja rakkaat ihmiset saattavat kadota ympäriltä jotka muutoin toimisivat äärimmäisen tärkeänä tukena, masennuksen vaikeimmissa olomuodoissa. Kun tärkeät ihmissuhteet on tuhottu, rupeaa myös mielihyvän ja ilon kokemukset harvenemaan ja itsetunto karisemaan. Negatiiviset tapahtumat kumuloituvat ja latistavat mielialaa sekä kuolemaan liittyvät ajatukset tulevat usein tavallisemmaksi. Masennus on myös sairaus jolla on tapana uudistua. Tämä on myös omiaan lisäämään kitkaa ihmisten arkielämässä, kun masennus häiritsee ihmisten kaipaamaa elämän jatkuvuutta ja tasapainoa.

 ”(Masennus) on sosiaalisesti tarttuva tauti— Masentunut on hirveän realistinen– aletaan itekkin muuttua samanlaiseksi — alkaa optimistisuus kadota. — Pikkusen aikaa jaksetaan — aluksi sitä auttaa, koittaa vaikuttaa siihen — aika nopeasti kuitenkin väsyy — sillä se (masentunut) ihminen ei ota mitään vastaan.” – Kopakkala, Aku. Psykologi. (Arman Pohjantähden alla; Mielenterveys, Suomi 2017)

Ihmisten tunteita ei saa vähätellä, torjua, mitätöidä eikä suhteuttaa muiden kokemiin haasteisiin. Tulisi kuitenkin pyrkiä välttämään luomasta mahdollisia negatiivisia uhkakuvia mitä masennus käsitteenä luo. Näiden kahden käsitteiden (masennuksen tunnetilan ja masennuksen) välisten erojen tiedostaminen auttaa aukaisemaan niiden välisiä eroja, jolloin asiakas saa tarkempaa tietoa omasta tilastaan. Informaatio voi saada asiakkaan herkemmin hakemaan apua ajoissa, jos hän tunnistaa masennuksen ja omaan tavalliseen tunne-elämäänsä kuuluvia eroja.

Toimimme kohtaamisissa sosiaalisena tukena ja kunniottavina vastapareina sekä tarjoamme mahdollisuuksia keskusteluun . Erityisesti nuorten tai lasten parissa työskennellessä tulee keskittyä myös heidän stressinsäätelyn taitojen edistämiseen, sillä pitkäaikainen stressi ja kyvyttömyys kohdistaa oma toiminta positiiviseen kanssakäymiseen vastoinkäymisten jälkeen, voivat altistaa masennukselle. Toipumiseen tarvitaan paljon aikaa ja siksi sitä tulee muistaa korostaa myös asiakkaalle. Joskus avuksi saattaa riittää pelkkä toivon antaminen, kuitenkin tulee pyrkiä edistämään myös konkreettisia, kokonaisvaltaisia, muutoksia asiakkaan elämässä.

Asiakkaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin voidaan vaikuttaa etenkin positiivisen sosiaalisen kanssakäymisen tukemisessa. Masennustilassa mieliala voi olla erityisen herkkä ja reaktiivinen ympäristötekijöille ja vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa selkeästi ihmisten tunnevireeseen (Toivio & Nordling 2013, 181). Siten sosiaalisen median ilmiöiden luomien illuusioiden selventäminen, etenkin nuorten parissa työskennellessä on erityisen tärkeää. Monet ihmiset pyrkivät ylläpitämään täydellistä ihmiskuvaa itsestään eri sosiaalisen median alustoilla ja luovat siten muille paineita menestyä ja olla koko ajan huippuvireessä.

Tällainen toimintakulttuuri usein vain piilottaa yhteiskunnallisia ongelmia. Sosiaalisen mediaympäristön luomat odotukset ja sosiaalisen ympäristön todellisuus kuitenkin harvemmin kohtaavat. Siten tulee pyrkiä jäsentämään näiden kahden toisistaan eroavien ympäristöjen eroja, etenkin nuorille jotka saattavat herkemmin eksyä sosiaalisen median synkemmälle puolelle. Ihmiset saattavat myös hakeutua tai ajautua sellaisille alustoille missä ihannoidaan kulttuurisesti tai yhteiskunnallisesti katsottuna, negatiivisia toiminta- ja ajatusmalleja, jolloin esimerkiksi jo valmiiksi negatiiviset mielentilat voivat entisestään vahvistua.

Sosiaalisen median avulla ihmiset saattavat pyrkiä peittelemään omaa tilaansa, jolloin myös avun hakeminen viivästyy. Sosiaalinen media on myös helpottanut kiusaamista ja poissulkemista sosiaalisista ympäristöistä, esimerkiksi kouluissa. Sosiaalialan ammattilaisina tulee osata suunnistaa sosiaalisen median kiemuroissa ja pyrkiä ehkäisemään kiusaamista kaikissa sen muodoissa, sillä kiusaamisen on todettu altistavan masennukselle sekä aiheuttavan vakavia psyykkisiä vaurioita jotka vaikuttavat vielä pitkälle aikuisikään.

Kuvat: Liri


Lähteet:

Arman Pohjantähden alla; Mielenterveys. 2017. Nelonen. Arman Alizad, 2.5.2017.

Findikaattori 2016. Itsemurhat. <http://findikaattori.fi/fi/10>. (Luettu 27.4.2017).

Isometsä, Erkki. Duodecim oppiportti. Depressiiviset häiriöt. Päivitetty 13.3.2017. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr00709/do>. (Luettu 29.4.2017).

Mielenterveysseura 2017. Mieli, Suomen Mielenterveysseura. <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/masennukseen-saa-tehokasta-hoitoa>. (Luettu 27.4.2017).

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. Porvoo: Bookwell Oy.

 

Psykoosit ja mielenterveyslaki

Tässä oppimistehtävässä tutkimme, tarkastelemme sekä käsittelemme 
mielenterveyttä, enemmän tai vähemmän, sosionomin näkökulmasta. 
Ajatuksemme toivottavasti kutsuvat erimielisyyttä- 
mitään sanomaamme ei kuitenkaan saa käyttää meitä vastaan. 2/5

Psykoosi

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa todellisuudentaju heikkenee ja vääristyy, sekä totuuden erottaminen pään sisäisistä mielikuvista hankaloituu. Se voi olla sekä lyhytkestoista ja ohimenevää, mutta myös pitkäkestoinen, jolloin sitä voidaan kutsua psykoosisairaudeksi esim. skitsofreniaksi. (Mielenterveystalo.fi n.d.)

Psykoosi voi laueta esim. jonkin trauman seuraksena tai neurologisen sairauden- sekä päihteiden väärinkäytön yhteydessä tai niiden seurauksena (Suvisaari & Lönnqvist 2017, prk00512). Tyypillistä on myös, että psykoosissa oleva ihminen ei koe itse olevansa sairas, sillä ei hän ei välttämättä erota harha- aisteja, luuloja tai ajatuksia ympärillä vellovasta todellisuudesta. Psykooseja sairastavat kärsivät myös mm. peloista, ahdistuksista sekä unettomuudesta.

Psykoosioireiden ilmennettyä voidaan oireet yksinkertaistetusti jakaa:

  • Positiivisiin oireisiin, jolloin ihmiselle ilmestyy jokin harha, tai
  • Negatiivisiin oireisiin, jotka ilmenevät usein jonkin kognitiivisen tai fyysisen kyvyn heikkenemisenä tai puuttumisena. (Oksanen 2017)

Negatiiviset oireet alkavat yleensä aikaisemmin kuin positiiviset oireet, mutta on kuitenkin havaittu että potilailla voi esiintyä samanaikaisesti molempia oireita (Toivio & Nordling 2013, 198). Muita psykoosisairauksia ovat mm. skitsoaffektiivinen psykoosi, harhaluuloisuushäiriö ja dissosiatiivinen häiriö (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Mielenterveys 2016). Psykoosisairaudet ovat ihmismielen vaikeimpia häiriöitä ja niihin lukeutuu myös skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö joista ensimmäiseen tutustumme hieman seuraavassa kappaleessa.

Skitsofrenia

Skitsofrenia, yksi vaikeimmista ja haastavimmista sairauksista, on psykoosiksi luokiteltu mielenterveydenhäiriö, johon yleensä sairastuu nuori aikuinen (Suvisaari – Isohanni – Kieseppä – Koponen – Hietala – Lönnqvist 2017, pkr00501). Skitsofreniaan sairastumista edeltää monilla ennakoivien oireiden vaihe, missä varsinaisia psykoosioireita ei vielä esiinny. Näitä ovat mm. pakko-oireet, mielialaoireet, fyysiset oireet, käyttäytymisen muutokset, puheen tai havaintojen kummallisuudet, vetäytyminen, voimattomuus ja aloitekyvyn puute. Nämä eivät suinkaan aina johda psykoosin esiintymiseen, mutta kolmella neljästä skitsofreniaan sairastuvista voi havaita ennakoivia oireita jopa viisi vuotta ennen ensimmäisiä psykoosioireita. (Toivio & Nordling 2013, 195–198.) 

Skitsofreniaa sairastavilla potilailla saattaa olla taipumusta vetäytyä sosiaalisista kontakteista ja syrjäytyä oman toimintansa vaikutuksesta eli vältellä muita leimautumisenpelosta, mutta syrjäytyminen voi olla myös seurausta muiden osoittamasta torjunnasta. Syrjäytyminen voi olla työttömyyttä, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja vieraantumista arkipäivän elämään liittyvistä toiminnoista. (Toivio & Nordling 2013, 303). Skitsofrenian puhkeamiseen altistavat perimä sekä erilaiset ympäristötekijät. Sairauden kulku vaihtelee yksilöiden välillä ja riippuu mm. oirekuvasta, hoidosta sekä perheen ja yhteisön tuesta sekä yhteiskunnallisista asenteista. Kuntoutus ja sosiaalisen haitan ehkäiseminen, korjaaminen ja minimoiminen aloitetaan mahdollisimman varhain ja nopeasti, muun lääkinnällisen hoidon rinnalla. (Suvisaari ym. 2017, pkr00501.)

Sosiaalisen tuen tarjoaminen ja sen laadulla on tärkeä merkitys asiakkaan kuntoutumisen kannalta. Näiden elämän eri osa-alueiden tunteminen ja niihin liittyviä haasteita tulee osata käsitellä ja tukea asiakkaiden sisäisiä tunteita sekä pyrkiä ehkäisemään negatiivisten tunteiden syntymistä ja tukea asiakkaiden oikeutta sosiaaliseen osallisuuteen. Sosiaalisesta näkökulmasta olennaista on myös asiakkaiden osallisuus omien tarpeidensa ja tavoitteidensa määrittelyssä. 

Sosionomin ei kuitenkaan tule keskittyä asiakkaiden diagnosoimiseen, vaan asiakkaat ja heidän haasteensa tulee kohdata sellaisena kuin he itse omat haasteensa kokevat. Oirekuvia ja mahdollisesti niitä lieventäviä tai laukaisevia tekijöitä on kuitenkin hyvä tunnistaa. Tämä voi auttaa työntekijää muokkaamaan työ- sekä elinympäristöä, sekä säätämään vuorovaikutuksen herkkyyttä tilanteisiin sopiviksi.

Sosionomina keskitytään mielenterveystyössä lähinnä ehkäisevään, sekä kuntouttavaan sosiaaliseen toimintaan. Ehkäisevässä työssä on siis tärkeää oppia tunnistamaan mielenterveyttä horjuttavat sekä mielenterveysongelmille altistavat tekijät. Kohtaamisessa kiinnitetään huomiota asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin.

Mielenterveyslaki

Mielenterveyspalvelut tulisi mielenterveyslain (1990/1116) mukaan ensisijaisesti järjestää avopalveluina, avopalvelut eivät kuitenkaan joskus ole asiakkaan tarpeille riittäviä jolloin laitoshoito tulee tarpeelliseksi. Palveluiden järjestäminen on kuntien vastuulla osana kansanterveystyötä, laajuudeltaan ja sisällöltään sellaisiksi kuin alueella esiintyvä tarve edellyttää. Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon siirtymistä voidaan harkita, mikäli mikään edellä mainituista, avopalvelut tai laitoshoito, koetaan riittämättömäksi toimenpiteeksi.

Mielenterveyslaissa (1990/1116) painotetaan, että tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon voidaan määrätä vain jos kaikki muut palvelut todetaan riittämättömiksi. Mielenterveyslaissa (1990/1116, § 12a) painotetaan myös, sitä että potilasta itseään tulee kuulla päätöstä tehdessä sekä potilaalla on myös oikeus saada ulkopuolisen, riippumattoman lääkärin arvio hoidon tarpeesta. Ulkopuolisen lääkärin arvio ei ole sitova, mutta se on otettava huomioon päätöstä tehtäessä. Tahdosta riippumattomaan hoitoon kuitenkin ryhdytään jos lääkäri näkee sen tarpeelliseksi ja seuraavat laissa mainitut kriteerit täytettynä toimeen ryhdytään potilaan toiveista riippumatta tai huolimatta vaikka se loukkaakin potilaan itsemääräämisoikeutta. Lain mukaan sitä voidaan toteuttaa seuraavissa tapauksissa:

1) jos hänen todetaan olevan mielisairas;

2) jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta; ja

3) jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä. (Mielenterveyslaki 1990/1116, § 8)

Tahdosta riippumaton hoito onkin sosionomin näkökulmasta eettisesti ristiriitainen ja hankala käsite, sillä se loukkaa vakavasti asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Sosiaalialan eettisissä ohjeissa painotetaan asiakkaan osallisuutta sekä itsemääräämisoikeutta (Talentia 2017). Itsemääräämisoikeuteen puuttumisen on oltava eettisesti sekä laillisesti perusteltua. Mielenterveyslaki (1990/1116, § 22b) edellyttää kuitenkin, että potilasta hoidetaan aina mahdollisuuksien mukaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Psyykkisten sairauksien hoitoon saa käyttää potilaan tahdosta riippumatta vain lääketieteellisesti hyväksyttyjä tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä, joiden suorittamatta jättäminen vaarantaa vakavasti hänen tai muiden terveyttä ja turvallisuutta.

Mielenterveyslaki ja sen pykälät vaikuttavat turvaavan kaikin puolin potilaan oikeudet ja että päätöksiä tahdosta riippumattomasta hoidosta ei tehdä kevyin perustein. Lain tarkoituksena on myös edistää ja turvata myös molempien, sekä työntekijän että asiakkaan oikeusturvaa ja oikeussuojaa. Laki ja eettisyys eivät kuitenkaan tarkoita samaa asiaa, joten vaikka asiakkaan asialla toimitaan, lain asettamissa puitteissa, on toiminnan eettisyyteen kiinnitettävä huomiota. Laissa ei kuitenkaan juuri käsitellä toiminnan eettisyyttä, etiikan osittain abstraktin luonteen vuoksi. Toisaalta voidaan myös lakipykäliäkin kritisoida siitä, että ne ovat ainakin osittain tulkinnanvaraisia.

Kliininen psykiatria sekä diagnosointi ja lain kiemurat ovat kuitenkin melko kaukana sosionomin osaamisen ydin-alueesta sekä sosionomin työnkuvasta mielenterveystyössä. Mielenterveyspalveluista tulee kuitenkin aina muodostua toiminnallinen kokonaisuus ja potilaalle on riittävän hoidon ja palvelujen lisäksi järjestettävä mahdollisuus tarvitsemaansa myös sosiaaliseen kuntoutukseen tuki- ja palveluasumiseen. (Mielenterveyslaki 1990/1116, §3)

Connect, respect, assist, tolerate eli luo yhteys, kunnioita, auta ja suvaitse.Sosionomin näkökulmasta on tärkeää kohdata jokainen henkilö heidän yksilöllisyyttään kunnioittaen.

Kuvat: Pixabay


Lähteet

Finlex. Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116. Verkkosivu.
<http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19901116#L1P2>. (Luettu 21.4.2017)

Mielenterveystalo.fi n.d. Psykoosiopas. Verkkosivu. <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/psykoosi/Pages/psykoosiopas.aspx>. (Luettu 21.4.2017)

Oksanen, Jukka. 19.04.2017. Luento. Psykologi, Lehtori. Metropolia.

Suvisaari, Jaana – Lönnqvist, Jouko 13.3.2017. Psykiatria. Duodecim. Oppiportti. Verkkokirja. <www.oppiportti.fi/op/pkr00512/do?p_haku=psykoosit#q=psykoosit>. (Luettu 11.5.2017)

Suvisaari, Jaana – Isohanni, Matti – Kiuseppä, Tuula – Koponen, Hannu – Hietala, Jarmo – Lönnqvist, Jouko 13.3.2017. Psykiatria. Duodecim. Oppiportti. Verkkokirja. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr00501/do>. (Luettu 23.4.2017)

Talentia. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet 2017. Verkkojulkaisu. <http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/>. (Luettu 21.4.2017)

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Mielenterveys 2016. Verkkosivusto. <https://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/psykoosit>. (Luettu 11.5.2017)

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. Porvoo: Bookwell Oy.

Mielenterveys ja sen kehitys

Tässä oppimistehtävässä tutkimme, tarkastelemme sekä käsittelemme 
mielenterveyttä, enemmän tai vähemmän, sosionomin näkökulmasta. 
Ajatuksemme toivottavasti kutsuvat erimielisyyttä- 
mitään sanomaamme ei kuitenkaan saa käyttää meitä vastaan. 1/5

Mielenterveyttä

WHO:n määritelmä mielenterveydestä on älyllisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, jossa yksilö kykenee työskentelemään tuottavasti sekä pystyy ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan ja selviytyy elämään kuuluvissa haasteissa. Mielenterveys on muutakin, kuin pelkästään sairauden tai heikkouden puuttumista elämästä. (WHO 2014.)

Mielenterveys on kuitenkin käsitteenä monimuotoinen ja sen määritteleminen on vaikeaa (Toivio & Nordling 2013, 60). Mielenterveydestä puhuttaessa, käytetyt termit esim. hullu, sairas, henkisesti häiriintynyt tms. paljastavat todennäköisesti enemmän puhujan taustalla piilevät uskomukset, kuin mielenterveyden ongelmien todellisen luonteen. Mielenterveyden tilaa on myös ongelmallista kuvata, sillä se vaihtelee samalla tavoin kuin muukin terveydentila (Toivio & Nordling 2013, 60).

Mielenterveyden tila voi vaihdella eri elämäntilanteissa ja siihen vaikuttavat niin kasvuympäristön laatu, erot ja menetykset, fyysinen terveys sekä sosiaaliset suhteet ja niiden laatu sekä päihteet. Se ei siis ole mikään suljettu tila. Mielenterveyden tilalla on kuitenkin erittäin syvät sosiaaliset juuret–ihminen on (fyysisen ja henkisen lisäksi) sosiaalinen olio, joka elää ja kehittyy vastavuoroisesta vuorovaikutuksesta.

Tietämättömyys on usein läsnä mielenterveydestä puhuttaessa. Normaali on usein hiljaista ja rakenteellisesti näkymätöntä, joka tulee vasta näkyväksi kun poikkeava määritellään. Sisäinen tarpeemme suojella jonkinlaista ideaalia ihmiskuvaa luo herkästi kuvan muiden poikkeavuudesta ja ihmiset pyrkivät luomaan turvallisen välimatkan heidän välilleen. Yhteiskunnassa on käyttäytymisnormeja jotka määrittelevät sosiaalisesti hyväksyttävän tai tuomittavan käyttäytymisen, näin on myös mielenterveyden kohdalla (Toivio & Nordling 2013, 61).

Yhteiskunnan käsitykset normaalista ja epänormaalista vaihtelevat huomattavasti eri kulttuurien välillä. Mielenterveys on siis hyvin suhteellista. Esimerkiksi uskonnollisessa yhteisössä taivaallisten äänien kuuleminen tai ’kielillä puhuminen’ voidaan nähdä normaalina, jopa ihailtavana asiana, kun taas valtaväestön keskuudessa tällainen käytös voisi aiheuttaa huolta henkilön mielenterveyden tilasta. 

Ihmiset usein ilmentävät tarvettaan ulkoistaa itsensä ’muiden’ toiminnasta ja sanallinen ilmaisu muuttuu usein negatiivissävytteiseksi, kun joku poikkeaa sosiaalisesti hyväksyttävästä käytöksestä. ’Sairas’, ’hullu’, ’häiriintynyt’ tms. muodostavat meteliä jotka peittävät sisäistä tunnetta siitä, että meillä on kaikilla samanlaiset edellytykset ’sairastua’ ’tulla hulluiksi’ tai muuten tehdä jotain kulttuurisesti tai sosiaalisesti ’häiritsevää’. On kuitenkin turvallisempaa ajatella, että näin ei olisi.

Mielenterveyden kehitys

Avohoitojen yleistyttyä ja kolmannen sektorin laajennettaessa toimintaansa, ihmiset ovat kuitenkin päässeet vähän lähemmäksi toisiaan, jolloin pelot mielenterveysongelmia kohtaan ovat ainakin osittain laantuneet. Käsitykset mielenterveydestä vaihtelevat myös ajallisesti, kulttuurisesti sekä eri intresseistä riippuen (Toivio & Nordling 2013, 62). Mielenterveyden kohdalla on historiallisesti tehty erittäinkin kyseenalaisia terveyspoliittisia päätöksiä.

Mielenterveysongelmat ovat nykypäivänä yhteiskunnallisesti paljon näkyvämpiä kuin aiemmin, ja niistä puhutaan enemmän. Mielenterveys asiakkaita ei enää eristetä yhtä radikaalisti, (esim. Seilin saari) ja matalan kynnyksen apua on aiempaa enemmän tarjolla sekä helpommin saatavilla. Paljon on kuitenkin tehtävä töitä sen eteen, että kaikki palveluita tarvitsevat saisivat niitä helposti ja nopeasti. Myös asiatiedon levittämisen tulee olla keskiössä.

Historiallisesti termi on muuttunut mielisairaudesta mielenterveydeksi, joka kielii yhteiskunnallisesta asennemuutoksesta, lisääntyneestä tiedon määrästä sekä tiedon saatavuuden helpottumisesta. Ihmisiä ei enää määritellä niin herkästi yhden luonteenpiirteen tai poikkeavan käytöstavan myötä, tai heidän psyykkisiä tai fyysisiä haasteita ei laajenneta määrittämään koko yksilöä. Vaikka mielenterveydestä ja siihen liittyvistä haasteista puhuminen on helpottunut viime vuosina, mielenterveysongelmiin liittyy edelleen leimautumisen pelkoahäpeää ja syyllisyyttä (Toivio & Nordling 2013, 61). Usein pelkästään sanavalinnoilla, saatetaan piilotella vakavia yhteiskunnallisia mielenterveyden ongelmien synnyttämiä ilmiöitä. 

Erityisesti nuorten mielenterveysongelmat ovat valitettavan yleisiä Suomessa. Noin 20-25 % nuorista kärsii mielenterveysongelmista. Mielenterveysongelmat ovat kouluikäisten nuorten ja nuorten aikuisten yleisimpiä terveysongelmia (THL 2016). Varhainen puuttuminen on keskeistä nuorten mielenterveysongelmien parissa. 

Kouluterveydenhuollossa jatketaan neuvolassa alkanutta lapsen kehityksen, kasvun sekä hyvinvoinnin seuraamista. THL: nettisivulla ei kuitenkaan mainita koulujen terveystarkastuksista puhuttaessa sanaa ’mielenterveys’ lainkaan, vaikka mielenterveys on olennainen osa terveyttä. Kouluterveyden kyselyitä tarkasteltaessa mielenterveyden aihetta sivutaan kysymyksillä, kuten ’oletko tuntenut viimeisen vuoden aikana alakuloisuutta, mielialan laskua tai masentuneisuutta’ (THL 2017). Kyselyillä pyritään puuttumaan varhain, mutta kyselyt voisivat olla laaja-alaisempia sekä sisältää enemmän avoimia kysymyksiä.

Kouluterveydenhuollolla voisi olla suurempi rooli nuorten mielenterveysongelmien ehkäisemisessä, varhaisessa havaitsemisessa sekä haasteisiin puuttumisessa.

Nuorena piti käydä esimerkiksi hammaslääkärissä opettelemassa hampaiden pesua ja jokainen kävi vuorollaan. Olisi perusteltua ohjata lapsi/nuori keskustelemaan esimerkiksi koulupsykologin kanssa säännöllisesti hammaslääkärin tapaan, vaikka todellista avuntarvetta ei olisikaan ilmennyt. Jokainen voisi hyötyä säännöllisestä mielenterveyden ”tarkastelusta” ammattilaisen avulla. Mielenterveyspalvelut ja mielenterveyttä ylläpitävät palvelut, voisi integroida samalla tavalla osaksi yleistä terveydenhuoltoa ja suosituksia.

Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen vahvasti stigmatisoituja ja tabuja, mielenterveysongelmista kärsiville. Stigmakokemuksien on havaittu aiheuttavan mielenterveyspotilaille kärsimystä, vihaa, masennusta ja pysyviä vahinkoja itsearvostukselle (Toivio & Nordling 2013, 304). Positiivista muutosta on kuitenkin onneksi nähtävissä. Sosionomeilla on tärkeä tehtävä asiakas ryhmästä huolimatta tuoda mielenterveyteen liittyviä ilmiöitä esille ja vastata ihmisten ennakkoluuloihin tiedolla ja ammattitaidolla.

Historiaa tutkimalla voidaan välttyä, tekemästä samoja virheitä uudestaan. Sieltä on opittu myöskin, että mielenterveyden edistäminen toimii, mutta ei virtaviivaisesti ja vertikaalisesti, vaan sen edistäminen edellyttää laaja-alaisia horisontaalisia muutoksia yhteiskunnan sosiaalisissa rakenteissa, ja kaikissa eri politiikan lohkoissa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. (Eskola & Taipale 2011, 184.) Niin mielenterveyden tila, kuin sen edistäminenkin ovat dynaamisia liikkeitä, prosesseja, jossa tulee luovia erityistä herkkyyttä noudattaen.

Kuvat: Liri


Lähteet;

Eskola, Jarkko – Taipale, Vappu 2014. Yhteiskuntapolitiikka 76:2, 181–190. Mielenterveyspolitiikka terveyspolitiikan keskiöön. Verkkoanalyysi. <www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102923/eskola.pdf>. (Luettu 16.4.2017)

THL 2016. Nuorten mielenterveys. Verkkosivu. <https://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyden-edistaminen/lasten-ja-nuorten-mielenterveys/nuorten-mielenterveys>. (Luettu 17.4.2017)

THL 2017. Kasiluokkalaisten terveyskysely. Verkkodokumentti. <http://www.thl.fi/attachments/kasvunkumppanit/kouluterveydenhuolto/THL_8lk_oppilas_FI_lomake.pdf>. (Luettu 17.4.2017)

THL 2017. Lomakkeet koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. Verkkosivu. <https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lomakkeet/lomakkeet_koulu_ja_opiskeluterveydenhuoltoon#Opettajan%20arvio>. (Luettu 17.4.2017)

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia, 60–62. Porvoo: Bookwell Oy.

WHO 2014. Mental health: a state of well-being. Verkkosivu. <http://www.who.int/features/factfiles/mental_health/en/>. (Luettu 16.4.2017)