Psykoosit ja mielenterveyslaki

Tässä oppimistehtävässä tutkimme, tarkastelemme sekä käsittelemme 
mielenterveyttä, enemmän tai vähemmän, sosionomin näkökulmasta. 
Ajatuksemme toivottavasti kutsuvat erimielisyyttä- 
mitään sanomaamme ei kuitenkaan saa käyttää meitä vastaan. 2/5

Psykoosi

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa todellisuudentaju heikkenee ja vääristyy, sekä totuuden erottaminen pään sisäisistä mielikuvista hankaloituu. Se voi olla sekä lyhytkestoista ja ohimenevää, mutta myös pitkäkestoinen, jolloin sitä voidaan kutsua psykoosisairaudeksi esim. skitsofreniaksi. (Mielenterveystalo.fi n.d.)

Psykoosi voi laueta esim. jonkin trauman seuraksena tai neurologisen sairauden- sekä päihteiden väärinkäytön yhteydessä tai niiden seurauksena (Suvisaari & Lönnqvist 2017, prk00512). Tyypillistä on myös, että psykoosissa oleva ihminen ei koe itse olevansa sairas, sillä ei hän ei välttämättä erota harha- aisteja, luuloja tai ajatuksia ympärillä vellovasta todellisuudesta. Psykooseja sairastavat kärsivät myös mm. peloista, ahdistuksista sekä unettomuudesta.

Psykoosioireiden ilmennettyä voidaan oireet yksinkertaistetusti jakaa:

  • Positiivisiin oireisiin, jolloin ihmiselle ilmestyy jokin harha, tai
  • Negatiivisiin oireisiin, jotka ilmenevät usein jonkin kognitiivisen tai fyysisen kyvyn heikkenemisenä tai puuttumisena. (Oksanen 2017)

Negatiiviset oireet alkavat yleensä aikaisemmin kuin positiiviset oireet, mutta on kuitenkin havaittu että potilailla voi esiintyä samanaikaisesti molempia oireita (Toivio & Nordling 2013, 198). Muita psykoosisairauksia ovat mm. skitsoaffektiivinen psykoosi, harhaluuloisuushäiriö ja dissosiatiivinen häiriö (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Mielenterveys 2016). Psykoosisairaudet ovat ihmismielen vaikeimpia häiriöitä ja niihin lukeutuu myös skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö joista ensimmäiseen tutustumme hieman seuraavassa kappaleessa.

Skitsofrenia

Skitsofrenia, yksi vaikeimmista ja haastavimmista sairauksista, on psykoosiksi luokiteltu mielenterveydenhäiriö, johon yleensä sairastuu nuori aikuinen (Suvisaari – Isohanni – Kieseppä – Koponen – Hietala – Lönnqvist 2017, pkr00501). Skitsofreniaan sairastumista edeltää monilla ennakoivien oireiden vaihe, missä varsinaisia psykoosioireita ei vielä esiinny. Näitä ovat mm. pakko-oireet, mielialaoireet, fyysiset oireet, käyttäytymisen muutokset, puheen tai havaintojen kummallisuudet, vetäytyminen, voimattomuus ja aloitekyvyn puute. Nämä eivät suinkaan aina johda psykoosin esiintymiseen, mutta kolmella neljästä skitsofreniaan sairastuvista voi havaita ennakoivia oireita jopa viisi vuotta ennen ensimmäisiä psykoosioireita. (Toivio & Nordling 2013, 195–198.) 

Skitsofreniaa sairastavilla potilailla saattaa olla taipumusta vetäytyä sosiaalisista kontakteista ja syrjäytyä oman toimintansa vaikutuksesta eli vältellä muita leimautumisenpelosta, mutta syrjäytyminen voi olla myös seurausta muiden osoittamasta torjunnasta. Syrjäytyminen voi olla työttömyyttä, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja vieraantumista arkipäivän elämään liittyvistä toiminnoista. (Toivio & Nordling 2013, 303). Skitsofrenian puhkeamiseen altistavat perimä sekä erilaiset ympäristötekijät. Sairauden kulku vaihtelee yksilöiden välillä ja riippuu mm. oirekuvasta, hoidosta sekä perheen ja yhteisön tuesta sekä yhteiskunnallisista asenteista. Kuntoutus ja sosiaalisen haitan ehkäiseminen, korjaaminen ja minimoiminen aloitetaan mahdollisimman varhain ja nopeasti, muun lääkinnällisen hoidon rinnalla. (Suvisaari ym. 2017, pkr00501.)

Sosiaalisen tuen tarjoaminen ja sen laadulla on tärkeä merkitys asiakkaan kuntoutumisen kannalta. Näiden elämän eri osa-alueiden tunteminen ja niihin liittyviä haasteita tulee osata käsitellä ja tukea asiakkaiden sisäisiä tunteita sekä pyrkiä ehkäisemään negatiivisten tunteiden syntymistä ja tukea asiakkaiden oikeutta sosiaaliseen osallisuuteen. Sosiaalisesta näkökulmasta olennaista on myös asiakkaiden osallisuus omien tarpeidensa ja tavoitteidensa määrittelyssä. 

Sosionomin ei kuitenkaan tule keskittyä asiakkaiden diagnosoimiseen, vaan asiakkaat ja heidän haasteensa tulee kohdata sellaisena kuin he itse omat haasteensa kokevat. Oirekuvia ja mahdollisesti niitä lieventäviä tai laukaisevia tekijöitä on kuitenkin hyvä tunnistaa. Tämä voi auttaa työntekijää muokkaamaan työ- sekä elinympäristöä, sekä säätämään vuorovaikutuksen herkkyyttä tilanteisiin sopiviksi.

Sosionomina keskitytään mielenterveystyössä lähinnä ehkäisevään, sekä kuntouttavaan sosiaaliseen toimintaan. Ehkäisevässä työssä on siis tärkeää oppia tunnistamaan mielenterveyttä horjuttavat sekä mielenterveysongelmille altistavat tekijät. Kohtaamisessa kiinnitetään huomiota asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin.

Mielenterveyslaki

Mielenterveyspalvelut tulisi mielenterveyslain (1990/1116) mukaan ensisijaisesti järjestää avopalveluina, avopalvelut eivät kuitenkaan joskus ole asiakkaan tarpeille riittäviä jolloin laitoshoito tulee tarpeelliseksi. Palveluiden järjestäminen on kuntien vastuulla osana kansanterveystyötä, laajuudeltaan ja sisällöltään sellaisiksi kuin alueella esiintyvä tarve edellyttää. Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon siirtymistä voidaan harkita, mikäli mikään edellä mainituista, avopalvelut tai laitoshoito, koetaan riittämättömäksi toimenpiteeksi.

Mielenterveyslaissa (1990/1116) painotetaan, että tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon voidaan määrätä vain jos kaikki muut palvelut todetaan riittämättömiksi. Mielenterveyslaissa (1990/1116, § 12a) painotetaan myös, sitä että potilasta itseään tulee kuulla päätöstä tehdessä sekä potilaalla on myös oikeus saada ulkopuolisen, riippumattoman lääkärin arvio hoidon tarpeesta. Ulkopuolisen lääkärin arvio ei ole sitova, mutta se on otettava huomioon päätöstä tehtäessä. Tahdosta riippumattomaan hoitoon kuitenkin ryhdytään jos lääkäri näkee sen tarpeelliseksi ja seuraavat laissa mainitut kriteerit täytettynä toimeen ryhdytään potilaan toiveista riippumatta tai huolimatta vaikka se loukkaakin potilaan itsemääräämisoikeutta. Lain mukaan sitä voidaan toteuttaa seuraavissa tapauksissa:

1) jos hänen todetaan olevan mielisairas;

2) jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta; ja

3) jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä. (Mielenterveyslaki 1990/1116, § 8)

Tahdosta riippumaton hoito onkin sosionomin näkökulmasta eettisesti ristiriitainen ja hankala käsite, sillä se loukkaa vakavasti asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Sosiaalialan eettisissä ohjeissa painotetaan asiakkaan osallisuutta sekä itsemääräämisoikeutta (Talentia 2017). Itsemääräämisoikeuteen puuttumisen on oltava eettisesti sekä laillisesti perusteltua. Mielenterveyslaki (1990/1116, § 22b) edellyttää kuitenkin, että potilasta hoidetaan aina mahdollisuuksien mukaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Psyykkisten sairauksien hoitoon saa käyttää potilaan tahdosta riippumatta vain lääketieteellisesti hyväksyttyjä tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä, joiden suorittamatta jättäminen vaarantaa vakavasti hänen tai muiden terveyttä ja turvallisuutta.

Mielenterveyslaki ja sen pykälät vaikuttavat turvaavan kaikin puolin potilaan oikeudet ja että päätöksiä tahdosta riippumattomasta hoidosta ei tehdä kevyin perustein. Lain tarkoituksena on myös edistää ja turvata myös molempien, sekä työntekijän että asiakkaan oikeusturvaa ja oikeussuojaa. Laki ja eettisyys eivät kuitenkaan tarkoita samaa asiaa, joten vaikka asiakkaan asialla toimitaan, lain asettamissa puitteissa, on toiminnan eettisyyteen kiinnitettävä huomiota. Laissa ei kuitenkaan juuri käsitellä toiminnan eettisyyttä, etiikan osittain abstraktin luonteen vuoksi. Toisaalta voidaan myös lakipykäliäkin kritisoida siitä, että ne ovat ainakin osittain tulkinnanvaraisia.

Kliininen psykiatria sekä diagnosointi ja lain kiemurat ovat kuitenkin melko kaukana sosionomin osaamisen ydin-alueesta sekä sosionomin työnkuvasta mielenterveystyössä. Mielenterveyspalveluista tulee kuitenkin aina muodostua toiminnallinen kokonaisuus ja potilaalle on riittävän hoidon ja palvelujen lisäksi järjestettävä mahdollisuus tarvitsemaansa myös sosiaaliseen kuntoutukseen tuki- ja palveluasumiseen. (Mielenterveyslaki 1990/1116, §3)

Connect, respect, assist, tolerate eli luo yhteys, kunnioita, auta ja suvaitse.Sosionomin näkökulmasta on tärkeää kohdata jokainen henkilö heidän yksilöllisyyttään kunnioittaen.

Kuvat: Pixabay


Lähteet

Finlex. Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116. Verkkosivu.
<http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19901116#L1P2>. (Luettu 21.4.2017)

Mielenterveystalo.fi n.d. Psykoosiopas. Verkkosivu. <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/psykoosi/Pages/psykoosiopas.aspx>. (Luettu 21.4.2017)

Oksanen, Jukka. 19.04.2017. Luento. Psykologi, Lehtori. Metropolia.

Suvisaari, Jaana – Lönnqvist, Jouko 13.3.2017. Psykiatria. Duodecim. Oppiportti. Verkkokirja. <www.oppiportti.fi/op/pkr00512/do?p_haku=psykoosit#q=psykoosit>. (Luettu 11.5.2017)

Suvisaari, Jaana – Isohanni, Matti – Kiuseppä, Tuula – Koponen, Hannu – Hietala, Jarmo – Lönnqvist, Jouko 13.3.2017. Psykiatria. Duodecim. Oppiportti. Verkkokirja. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr00501/do>. (Luettu 23.4.2017)

Talentia. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet 2017. Verkkojulkaisu. <http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/>. (Luettu 21.4.2017)

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Mielenterveys 2016. Verkkosivusto. <https://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/psykoosit>. (Luettu 11.5.2017)

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. Porvoo: Bookwell Oy.

Vastaa